Elä niin kuin viimeistä päivää

Kolme viikkoa on jo mennyt. Toisaalta aika on kulunut nopeasti, mutta toisaalta hitaasti. Kerronpa vähän että miksi niin..

Muistan kun mietin vajaa kuukausi ennen leikkausta, että hitsi, kuukauden päästä se on jo ohi. Ja nyt siitäkin hetkestä on jo melkein kaksi kuukautta. Tavallaan ajan kuluminen on oikeasti aika pelottavaa. Tuntuu, että pitäisi tehdä ja nähdä ja kokea joka päivä jotain uutta. Elää niin kuin viimeistä päivää. Ja samalla kuitenkin olen kotona jumissa ja vaan haaveilen aamulenkeistä ja salilla käymisestä. Tuntuu että pyllystäkin on tullut entistä littanampi, jos se on mahdollista. Tässä huomaa kyllä hyvin, että ihminen on luotu liikkumaan. Ei istumaan kotona päivästä toiseen. Tässähän meinaa masentua, kun ei saa kropalle tekemistä ja aivoille tuuletusta. En tajua, miten sitä ennen on voinut olla ihan vapaasta tahdosta sohvaperuna?! 

Salaa jo haaveilen kevyestä pepputreenistä, ylävartalon herättelystä, pyöräilystä ja niistä hemmetin aamulenkeistä. Ehkä mä pian pääsen jotain tekemään, kunhan tuo mun oma kotipiiska päästä mut vapauteen :D Jari siis, se kyllä pitää todella hyvää huolta musta ja mun palautumisesta. En tiedä onko se huomannut, mutta olen kyllä alkanut jo silleen salaa huomaamatta tekemään kotitöitä ja ihan sitä pelkkää makoilua on enää harva se päivä. Tosin kyllä sen sitten tunteekin vatsanahoissa, jos oon yhtään liikaa rasittanut itseäni. Mutta pakko kai se on pikku hiljaa voida alkaa aktivoitumaan. En kuitenkaan itsekään ole mikään tyhmän rohkea ja tunnistan kyllä jos on liian lujaa mennyt. Krhm, ihan niinku täällä kotona vois jotenki lähteä lapasesta tää touhu. Ei vaan, yllättävän pienestäkin tuo vatsa jo ilmottelee että missä mä olen kolme viikkoa sitten ollut. Varsinkin pyykin laitto ja tiskikoneen täyttö on sellanen mitkä ei vielä tunnu hyvältä kun siinä on niin kyyryssä. Samoin kiertoliikkeet tuntuu aika kurjalta ja sen takia en ole autolla vielä lähteny ajelemaan. Iltaisin sitten otankin lepoa ja nukahdan hyvinkin aikasin, kun päivällä ei enää malta olla ihan niin iisisti. 

Fiilis mulla on edelleen todella hyvä. Vatsa näyttää joka päivä yhtä kivalta ja en voi tarpeeksi kiittää Jaria siitä että sai mut potkittua tonne leikkaukseen. Se miten hemmetin paljon toi on vaikuttanu mun itseluottamukseen, on ihan sanoinkuvaamatonta. Ei sitä voi kenellekään kertoa, se pitää tuntea. Mutta ehkä sekin kertoo jotain, että vähän väliä mun pitää nostaa paita ylös ja katsoa peilistä mun mahaa. Ennen kun vahingossa vilkasin peiliin ilman paitaa niin tuli itku. Napa mua jännittää ehkä eniten, että millanen siitä tulee. Toi iso arpi kun jää joka tapauksessa housujen alle piiloon niin se ei mua niin hetkauta, mutta jos .. Tai no itseasiassa mulle on kyllä ihan sama millanen tosta navasta tulee. Mun vanha napa joka on Tallinnan roskiksessa, oli enivei niin kamala, että ei tää uus pahempi ainakaan voi olla :D 

Aika moni sieltä ruudun toiselta puolelta on kirjotellut ja kannustanut mua. On jotenkin jännää, että moni kirjoittaa siitä kuinka rohkea mä olin kun menin leikkaukseen ja varsinkin että tein siitä julkista. En itse koe sitä niinkään rohkeutena, ehkä enemmän ihan vaan omana ajatustenpurkuväylänä. Ja joo, onhan se totta että mun kokemus saattaa potkia jotakin toista samojen ongelmien parissa kamppailevan tekemään saman. Tosin, kuten taisinkin ehkä jo kirjoittaa niin mun kokemusta on varmasti ihan sieltä parhaasta päästä. Tiedän, että joillakin leikkaus ja toipuminen on ollut paljon vaikeampia ja komplikaatioita on tullut ym. Eli mä ehkä olen malliesimerkki kun kaikki menee (ainakin toistaiseksi) hyvin. Senkin takia on kiva antaa myös tää näkökulma leikkaukseen. 

Tiedän, että monia vähän närästää se, että kävin Tallinnassa leikkauksessa. En tehnyt sitä btw hinnan takia, vaan enemmänkin kirurgin takia. Mulla on ollut alusta asti selvää, että halua Jyri Kullamaan mun kirurgiksi. Oon hänen työtä seurannut jo vuosia ja se on vakuuttanut mut niin isosti että en kahta kertaa miettinyt minne menisin operoitavaksi. Jyrin ammattitaito on mun mielestä todella todella korkeella ja kun se avasi viime vuonna kokonaan uuden oman sairaalan, niin pisteet vaan nousi. Tänään itseasiassa hän kirjotti taas mun mielestä todella hyvää asiaa. Jos kiinnostaa lukea, niin täältä löytyy hänen juttuja. 
https://www.facebook.com/PlastiikkakirurgiJyriKullamaa/posts/1560729930702102

No mutta, tässä nyt tämän hetken päivityksiä. Vähän tuntuu tälläseltä väkinäiseltä tämä kirjottaminen. Vähä sama ehkä kun Jarilla ja sen blogilla. Kun kaikki vaan sujuu niin kovin hyvin, niin ei oikein keksi kirjotettavaa. Tiedän kuitenkin että siellä ruudun takana on teitä joita nämä mun höpinät kiinnostaa, niin koitan päivitellä sillon tällön ajatuksia. 

Muistakaa yksi juttu; Koita elää joka päivä niin kuin viimeistä päivää, koskaan et voi tietää millon se on totta.